Yhdistys

Uuraisten Eläkkeensaajat ry. toimii aktiivisesti ympäri vuoden. Yhdistyksemme päätoiminnat ovat kahvikerhot, liikuntakerhot, matkat ja teattereissakäynnit. 

Kahvikerhot kokoontuvat kaksi kertaa kuukaudessa ja mukana on aina 20-30 osallistujaa. Kahvin lomassa keskustellaan ja sovitaan ajankohtaisista tapahtumista ja tehtävistä. Erilaisisista ikäihmisten elämää koskettavista asioista kerhoissa käyvät asiantuntijat kertomassa. Pidämme kerhoissa liikuntatuikioita, tietokilpailuja ja luemme runoja ja laulamme yhdessä. Jokainen kerho huipentuu bingin pelaamiseen. 

Liikuntaa yhdistyksessä voi harrastaa lentopallon muodossa, pelaamalla bocciaa ja kesällä mölkkyä.  Myös keilaamassa käydään joka toinen viikko Saarijärvellä. Kuntosali on kunnassa käytössä kaikille eläkkeelläoleville ja yli 75-vuotiaat saavat oman kuntosalikortin. 

Yhdistys on vuosien aikana kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja käynyt toisinaan myös maan rajojen ulkopuolella. Edelleen matkat kiinnostavat joka vuosi jäseniä ja myös ei-jäseniä pääsee mukaan. Vielä erikseen suosittuja ovat vuosittaiset sokkomatkat, joilla osallistujia viedään tutustumaan johonkin päivän matkan etäisyydellä oleviin paikkoihin. Teatterimatkoja tehdään vuosittain vähintään yksi joko maakunnan omiin teattereihin tai toisinaan kauemmaksikin. Kun sopiva konsertti  tulee lähiseudulle, järjestämme sinne myös matkan. 

Yhdistys seuraa myös ikäihmisten elinoloja, palvelujen tarvetta ja saatavuutta yleisesti sekä omalla paikkakunnallamme. Tarvittaessa pyrimme vaikuttamaan ikäihmisten terveys-, sosiaali-, virkistys- ja liikuntapalvelujen saatavuuteen, laatuun ja riittävyyteen sekä hyvinvointiin.  

Toimintaamme rahoitamme erilaisilla myyjäisillä ja toripäivillä, joihin me itse valmistamme  erilaisia käsitöitä ja -puutöitä sekä leivonnaisia. 

Otamme mielellään myös uusia ideoita ja osallistujia mukaan!